Karhunvartijat on sekalippukunta Espoonlahden alueelta. Lippukunta on perustettu 2. kesäkuuta vuonna 1986, kun alueella ennestään toimivat lippukunnat eivät enää kyenneet vastaamaan kasvavan asuinalueen lisääntyvään kysyntään.

Kanto-leirillä vuonna 2003.

Aluksi lippukunnalla oli vaikeuksia löytää toimivaa kokoontumispaikkaa. Taloyhtiöiden kerhotiloissa oli ongelmana tilojen samanaikainen rinnakkaiskäyttö, tavaroiden säilytysmahdollisuuden puuttuminen ja avainten määrään vähyys. Lisäksi toiminta häiritsi talojen asukkaita.

Nykyinen kolomme sijaitseen Merivalkama 4F:ssa. Toinen kolomme sijaitsee Saunalahdessa osoitteessa Brinkinmäentie 1, 02330 Espoo (Saunalahden koulu). Saunalahden kokoukset ovat ainoastaan keskiviikkoisin.

Lippukunnan nykyinen jäsenmäärä on noin 200, josta noin puolet poikia ja puolet tyttöjä.

Aihki-leirillä vuonna 2008.