Kevät tekee tuloaan, ja talven hyiset värjöttelyt nuotion ympärillä sekä henkeäsalpaavat lumenkirkastamat maisemat jäävät vähitellen jälleen taaksemme. Kohta alkaakin se kausi jolloin retkeilyä että ruokaa pystyy taas tehdä shortseissa, joten mikä olisikaan parempi valinta sen ensimmäisen lämpimän ja ihanan kevätmaastiksen ruokalajiksi kuin wanha kunnon loimulohi.
Tässä artikkelissa jaan reseptin jonka olen todennut toimivan varsin hyvin, en ainakaan ole vielä saanut siitä ruokamyrkytystä. Tämä sopii mainiosti myös isommalle porukalle, tai vaikka vähän nirsommille tyypeille, sillä kukakin maustakoon tätä oman näkemyksensä mukaan. Itse olen vannoutunut kermaviilin, sitruunan sekä tillin liittolainen. Sivun lopussa parhaat vinkit kevätmaastikselle.
Ei hitto kun tulee hyvää!
Resepti ja ainesosat
- Lohta(joko fileerattuna tai sitten fileeraat itse niin kuin kovat äijät), 150 – 300g per. syöjä
- Mausteet ja tilpehöörit
Ota lohifile ja hiero hieman suolaa sen pintaan ja muita mausteita mitä päätit käyttää. Seuraava vaihe on helpompi isoilla, kokonaisilla fileillä mutta parempi lopputulos ja enemmän yksilöidympi valmistustapa saadaan aikaan pienemmillä lohifileen paloilla. Tämä perustuu fileen paksuuden yhtenäisyyteen, jossa isommassa fileessä on eri paksuisia osia jotka kypsyvät toisiaan hieman eri nopeuksilla, esim. ohuempi pyrstö ja paksumpi keskiosa.
Aseta fileet laudanpätkille tai muille tasaille puualustoille ja naulaa ne kiinni puutapeilla. Puutapille kannattaa naulaamisen helpottamiseksi tehdä pieni kolo esimerkiksi naskalilla tai puukonkärjellä. Puukkoa käytettäessä on varottava katkaisemasta terän kärkeä. Tappeja kannattaa olla vähintään 3-5, fileen palan koosta riippuen.
Kun lohta aletaan paistaa, on hyvä että nuotio on palanut jo jonkun aikaa, näin se on lämpimämpi ja lämpö on tasaisempaa. Lautoihin kiinnitetyt lohet laitetaan nojaamaan esim. nuotiopaikan reunusta vasten(about 20 – 30cm liekeistä, ei oo niin tarkkaa). Jos olet tehnyt tappien kiinnityksen kunnolla, sinulla ei pitäisi olla tuhkaista lohta makaamassa nuotion pohjalla. Nuotio kannattaa pitää tasaisesti palavana.
Lohi on valmista silloin kun se on pehmeää, sillä on tummunut pinta, ja nahka irtoaa kalasta helposti. Tässä pitäisi kestää about kolme varttia tai enemmän, riippuen tietysti kalan koosta ja paksuudesta. Lohi maistuu nyt ihan sairaan hyvältä, jos siis olet tehnyt kaiken oikein. Voit lisätä lisukkeiksi vähän perunaa voin kanssa, tai vaikka maustevoita(suosittelen valkosipulivoita), mutta kyllä lohi menee myös sellaisenaan.
Mun parhaat vinkit ryhmän kevätmaastikselle
Jokaiseen hyvään partiokevääseen sisältyy ainakin yksi yhteinen ryhmän retki maastoon(miksei kämpällekkin). Tässä mun top 5 millä tehdä retkestä vähemmän not kiva.
- Suunnitelkaa huolella ja pakatkaa ruokanne sekä varusteenne hyvin
- Keksikää kivaa tekemistä, esimees pajupillien teko ja uiminen(jos paikka sallii)
- Valitkaa nukkumapaikka ruokailun jälkeen, nii ei tuu mitään 20 asteen nukkumiskulmaa kun kaikki varmasti jaksaa etsiä
- Nauttikaa luonnosta ja muistakaa rentoutua viikon jälkeen
- Illalla nuotion ääressä laulakaa lauluja, meidän varastosta saa lainaan laulukirjoja
Äläkä unohda loimulohta!
ps. Laita kommenttia jos löytyy hyviä lisäyksiä reseptiin tai retkivinkkeihin