AIKUISENA PARTIOON

Lippukunnassamme on pula aikuisista johtajista. Jos haluat mahdollistaa harrastuksen lapsille ja nuorille sekä saada itsellesi mielekkään vapaaehtoistyön, laita rohkeasti viestiä kavalaiseksi@karhunvartijat.net.


Partio on mukaansatempaava harrastus myös aikuiselle eikä harrastuksen aloittamiseen tarvita aikaisempaa partiokokemusta. Partiossa pääset kehittämään aivan uusia puolia itsestäsi ja samalla saat hyvää vastapainoa työelämälle. Tutustut uusiin ihmisiin, pääset kokemaan ja oppimaan uutta, pitämään hauskaa ja olemaan samalla iso apu ja ilo monen lapsen ja nuoren elämässä.

Partio on joustava harrastus, jonka voit muovata itsellesi sopivaksi ja omannäköiseksi. Voit itse määritellä kuinka paljon tahdot antaa aikaasi partiolle ja mitä haluat partiossa tehdä. Partiossa on lukematon määrä erilaisia tehtäviä eli pestejä – ja millaista pestiä ei vielä ole, sellainen pystytään keksimään.

Miten aikuinen voi harrastaa partiota?

Partiota harrastetaan partion paikallisyhdistyksissä eli lippukunnissa, joita on lähes kaikissa kunnissa ympäri Suomea. Aikuiset ovat mukana lippukunnan arjen pyörittämisessä sekä erilaisten tapahtumien ja toimintojen järjestämisessä. Lisäksi he osallistuvat kursseille ja koulutuksiin sekä paikallisiin ja valtakunnallisiin tapahtumiin. Monissa lippukunnissa aikuiset myös järjestävät itselleen omaa ohjelmaa ja kokoontuvat yhteen esimerkiksi kerran kuussa.

Aikuinen voi olla lippukunnassa mukana esimerkiksi viikoittaisessa toiminnassa ryhmänvetäjänä, avustaa retkijärjestelyissä tai vaikka remontoida partiokämppää – vaihtoehtoja on monia. Aikuisten apua tarvitaan myös taustatukena ja projektihommissa. Osaatko esimerkiksi yhdistystalouden kiemuroita, kokata muonat koko leiripoppoolle tai oletko nikkarointimestari? Kaikilla on jotain osaamista, jota voi jakaa muille. Tai mikäli tahdot oppia jotain ihan uutta, sekin onnistuu partiossa!

Kattava koulutusjärjestelmä

Sinun ei tarvitse osata kaikkea toimintaan tullessasi, sillä partiossa on kattava koulutusjärjestelmä. Koulutusta löytyy esimerkiksi ryhmänjohtamiseen, nuorten kanssa toimimiseen sekä erä- tai ensiaputaitoihin ja moniin muihin asioihin. Eikä partiossa oppiminen ole pelkkää teoriaa, vaan pääset paljon opitaan itse kokeilemalla ja tekemällä, muiden tuella. Partiossa saamasi koulutus ja kokemus vapaaehtoistyöstä ovat myös loistava lisä ansioluetteloosi.

Aloittaessasi partion, voit suorittaa verkossa Tervetuloa partioon -koulutuksen. Tervetuloa partioon -koulutuksessa aikuisena harrastuksen aloittavat saavat perustiedot partiosta kätevästi yhdessä paketissa. Lue lisää Tervetuloa partioon -koulutuksesta tästä.

Olitpa siis kiinnostunut toimimisesta lasten ja nuorten kanssa, luonnossa liikkumisesta, purjehtimisesta, kouluttamisesta tai paperien pyörittämisestä – kaikille löytyy oma paikka partiossa.

Jäsenmaksu

Partion jäsenmaksu on noin 60-80 euroa vuodessa, jonka myös aikuiset vapaaehtoiset maksavat. Summa vaihtelee riippuen paikallisen piirin ja lippukunnan omasta vuosimaksusta. Jäsenmaksua vastaan voit osallistua partiotoimintaan paikkakunnallasi ja sinulla on mahdollisuus osallistua paikallisiin ja valtakunnallisiin retkiin, leireihin, kilpailuihin, tapahtumiin ja koulutuksiin. Retkille, leireille ja tapahtumiin on lisäksi oma pienehkö osallistumismaksunsa. Lue lisää partion jäseneduista.

Lähde: Suomen Partiolaiset